Tanssielämyksiä koko perheelle ja 11 päivässä tehtyjä teoksia – Aurinkobaletin kevään 2024 ohjelmisto on julkaistu

Tanssijat tanssivat.

Aurinkobaletin kevään ohjelmistossa ovat Marjo Kuuselan uusi koko perheen tulkinta tanssiteoksesta Petrushka ja Aurinkobaletin tanssijoiden koreografioista koostuva kokonaisuus Made in 11 Days. Tammikuussa Taidetestaajat saapuvat kokemaan Stayin’ Alive -teoksen. Keväällä teos nähdään neljän tanssiteatterin 4X-kiertueella.

”Tänä keväänä ohjelmistomme tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä kaikenikäisille – ja ympäri Suomea. Olemme jälleen ilolla mukana Taidetestaajissa, joka tuo yli 1100 nuorta nauttimaan tanssitaiteesta. Keväällä näyttämöllämme nähdään peräti neljä uutta tanssiteosta. Lisäksi vierailemme Rovaniemellä, Kuopiossa ja Vantaalla, joten kiirettä pitää!” toiminnanjohtaja Sami Skantsi kertoo Aurinkobaletin keväästä.

Petrushka, eli miten Maagikko menetti mahtinsa jatkaa Aurinkobaletin tuottamien klassikkosatuihin perustuvien lastenteosten monivuotista sarjaa. Teos on syntynyt Igor Stravinskyn 1910-luvulla säveltämän balettiteoksen pohjalta. Vanha tarina on tässäkin tulkinnassa säilyttänyt taianomaisuutensa, ja se on Marjo Kuuselan koreografioimana ja käsikirjoittamana löytänyt uuden maailman ympärilleen. Teoksen teemana on ajankohtainen aihe: porukan ulkopuolelle jättäminen. Esitykset 1.−16.3.2024.

Onko mahdollista luoda uusi tanssiesitys 11 päivässä? Made in 11 Days on konsepti, jonka Aurinkobaletin ensemble on luonut leikitelläkseen koreografioilla ja nykytanssin keinoilla. Tanssijat Côme Calmelet-Pyykkö, Patrick Di Quirico ja Linda Holmström saivat kukin 11 päivää harjoitusaikaa muiden tanssijoiden kanssa ja tekivät tanssiteokset, jotka muodostavat kolmen teoksen illan. Samalla konseptilla on tarkoitus tuottaa tanssijoiden koreografioimista teoksista kosstuvia iltoja tulevinakin vuosina. Esitykset 3.–11.5.2024.

Viime vuonna käynnistetty 4X – kiertävä tanssitapahtuma järjestetään jälleen keväällä 2024. Tanssitapahtuma on neljän tanssiteatterin – Aurinkobaletin, Minimin, Raatikon ja Rimpparemmin – toteuttama minifestivaali, joka esittelee kunkin teatterin tuoreinta ohjelmistoa tarjoten näköalapaikan kotimaisen tanssin maailmaan.4X kiertää Suomen halki; se starttaa toukokuussa Rovaniemellä, josta festivaali siirtyy Kuopion kautta Vantaalle ja päättyy 8.6.2024 Turkuun. Aurinkobaletilta kiertueella nähdään lyhennetty versio huippusuositusta Stayin’ Alive -teoksesta (kor. Collectif ÈS).

Tammikuussa Aurinkobaletti on mukana Taidetestaajissa teoksella Stayin’ Alive. Taidetestaajat on Suomen kulttuurirahaston, Svenska kulturfondenin ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kulttuurikasvatusohjelma, joka vie joka vuosi Suomen kaikki kahdeksasluokkalaiset vierailulle yhteen tai kahteen korkealaatuiseen taidekohteeseen ympäri Suomen. Toimintaa koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.

Aurinkobaletti hakee nykyisen taiteellisen johtajan kauden päättyessä uutta luovaa ja eteenpäin katsovaa taiteellista johtajaa kolmivuotiselle johtajakaudelle 1.8.2025 alkaen. Haku on avoinna 30.11.2024 asti.

Lue lisää

Haemme tanssijaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 17.3.–31.12.2025. Määräaikaisuuden perusteena on vakituisen tanssijan sijaisuus.

Lue lisää

Aurinkobaletin ja Alpo Aaltokoski Companyn uutuusteos saa ensi-iltansa Monitaidefestivaali Manifestissa torstaina 12.9.2024 klo 19.00.

Lue lisää