Poolamets − Laakso − Röyhkä: Matteus-passio

 

Ihmisiä ja risti kivisessä maisemassa.

Urmas Poolametsin, Ismo Laakson ja Kauko Röyhkän tulkinta Matteus-passiosta tuo Aurinkobaletin syksyn ensi-iltateoksessa klassisen tarinan ja sävellyksen nykyaikaan. Monitaiteinen teos yhdistää kärsimysnäytelmän ja Matteus-passion musiikin tulkinnassa tanssia, teatteria, klassista laulua ja uudelleen sovitettua musiikillista äänimaisemaa. Henkilöhahmot tuodaan teoksessa nykyaikaan. Millainen voisi olla pääsiäisen tarina nykypäivänä?

Näin teoksen ohjauksesta ja visualisoinnista vastaava Aurinkobaletin taiteellinen johtaja Urmas Poolamets kuvaa teoksen syntyä:

”Tänä vuonna olen työskennellyt Aurinkobaletissa jo 25 vuotta. Olemme sinä aikana luoneet monia teoksia pohjautuen tunnettuihin satuihin ja muihin klassikoihin. Aina alussa on ollut varovaisuus siitä, miten paljon niitä voi muokata, mutta lopputuloksena on ollut tuoreita ja menestyksekkäitä tulkintoja. Samalla olemme säveltäjä-muusikko Ismo Laakson kanssa muotoutuneet toimivaksi työpariksi. Tällä kertaa pyysimme mukaan myös Kauko Röyhkän käsikirjoittamaan teosta.

Matteus-passiossa olemmekin isoimman ”sadun” äärellä: Raamattuhan on länsimaisen kulttuurin kivijalka ja J.S. Bachin sävelteos yksi klassisen musiikin järkäleistä. Tätä matkaa on tekemässä kanssamme joukko hienoja taiteilijoita, joten lopputulokselta voimme odottaa paljon.”

 

Tekijät

KOREOGRAFIA JA VISUALISOINTI Urmas Poolamets  | MUSIIKKI Johann Sebastian Bach ja Ismo Laakso, musiikin sovitus ja johto: Ismo Laakso  | KÄSIKIRJOITUS Kauko Röyhkä  | VALOSUUNNITTELU, VISUALISOINTI JA LAVASTUS Magnús Sigurðarson  | PUKUSUUNNITTELU Marjo Haapasalo  | TANSSI Linda Björkqvist, Côme Calmelet-Pyykkö, Patrick Di Quirico ja Elina Raiskinmäki  | LAULU Petri Bäckström, Salla Markkanen, Iiro Ollila, Elina Railamaa ja Maikki Säikkä
VALOKUVAT JA GRAAFINEN SUUNNITTELU Jussi Virkkumaa  | TUOTANTO Aurinkobaletti

KESTO noin 3 h (sisältäen väliajan)
IKÄSUOSITUS +12 vuotta

 

Näytökset

Pe 27.10. klo 19 ENSI-ILTA
La 28.10. klo 16
Ke 1.11. klo 19
To 2.11. klo 19
Pe 3.11.klo 19
La 4.11. klo 16
Ke 8.11. klo 19
To 9.11. klo 19
Pe 10.11.klo 19
La 11.11. klo 16

 

Liput

31 € peruslippu
28 € eläkeläinen
15 € opiskelijat, lapset (alle 18 v.), työttömät sekä siviilipalvelus- ja varusmiehet
12 € / hlö Temen, Näyttelijäliiton, Takun jäsenet ja Suomen Teatterit ry:n Teatteri-korttilaiset sekä pressikorttilaiset ja tanssi- tai teatterialan ammattiin opiskelevat

Osta liput verkkokaupastamme.

 

Lue lisää

Kauko Röyhkä modernisoi Bachin Matteus-passion tarinan nykyaikaan (Turun Sanomat, 18.5.2023)

Rockmusikern Kauko Röyhkä skrev manus till Aurinkobalettis storsatsning Matteuspassionen (Åbo Underrättelser, 21.5.2023)

Kauko Röyhkältä uusi tulkinta klassisesta kärsimysnäytelmästä Aurinkobaletille (Aamuset, 19.5.2023)

 

Making of Matteus-passio

Tutustu teoksen syntymisprosessiin työryhmän silmien ja korvien kautta uudessa Making of -blogissamme.

 

Ryhmätiedustelut ja oheispalvelut

Pia Puustelli
Myynti- ja markkinointisuunnittelija

050 470 1620