Kolme koreografia. Kolme tanssiteosta. Jokaisen tekemiseen yksitoista päivää.
Made in 11 Days on konsepti, jonka Aurinkobaletin ensemble on luonut leikitelläkseen koreografioilla ja nykytanssin keinoilla. Se luotiin ennen kaikkea uusien ideoiden kokeilemiseen, eräänlaiseksi laboratorioksi, missä kaikki on mahdollista.
Aurinkobaletin tanssijoiden Côme Calmelet-Pyykön, Linda Holmströmin ja Arttu Halmetojan pienteosten teemana on It’s all relative – Kaikki on suhteellista. Yhdessätoista päivässä syntyneet kolme teosta kootaan yhteen tiiviiseen esitysiltaan, jonka ytimen muodostavat uteliaisuus ja tuoreet ideat.
HUOM! Enää kolme esitystä 29.–31.5.! Pe 30.5. klo 19 Esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus jäädä keskustelemaan työryhmän kanssa.
Tänä vuonna Made in 11 Days -kokonaisuuden teokset luodaan noudattamalla viittä sääntöä:
1. Koreografilla on 11 päivää aikaa luoda teos ideasta lopulliseen versioon näyttämöllä, mukaan lukien visuaalinen suunnittelu.
2. Jokaisen esityksen on kestettävä vähintään 11 minuuttia.
3. Valosuunnittelijalla on yhteensä 11 päivää aikaa työskennellä kaikkien kolmen teoksen parissa.
4. Äänisuunnittelijalla on yhteensä 11 päivää aikaa työskennellä kaikkien kolmen teoksen parissa.
5. Taiteellisella johtajalla on yhteensä 11 päivää aikaa seurata koreografien ja tanssijoiden työskentelyä ja tarjota tarvittaessa apua ja ohjausta.
Lisäksi koreografit pitävät blogia käyttäen videoita, valokuvia ja/tai tekstiä. Blogi julkaistaann Aurinkobaletin verkkosivuilla, jotta yleisö voi seurata ja kommentoida kunkin taiteilijan luovaa prosessia.
Tekoprosessit vuonna 2025
Vuoden 2025 Made in 11 Days -teosten taiteelliset prosessit poikkesivat toisistaan merkittävästi, tarjoten kolme erilaista näkökulmaa koreografiseen työskentelyyn.
Linda Holmström työskenteli teoksensa parissa täysin itsenäisesti. 11 päivän työskentelyn jälkeen hän lähetti tanssijoille kirjeitse ohjeet liikemateriaalin luomiseksi sekä valaistus- ja äänisuunnittelijoille suuntaviivat teoksen teknistä toteutusta varten. Linda ei ollut läsnä harjoituksissa eikä nähnyt, miten teos rakentui näyttämöllä – hän näki teoksensa ensimmäistä kertaa vasta valmiina.
Côme Calmelet-Pyykkö loi teostaan pääosin teatterin ulkopuolella. Hän tapasi äänisuunnittelija-säveltäjän jo koreografian suunnitteluvaiheessa, ja musiikin rakenne olikin pitkälti valmis tanssijoiden aloittaessa harjoitukset. Côme työskenteli tanssijoiden kanssa kahden päivän ajan, muun ajan he kehittivät teosta itsenäisesti annetun ohjeistuksen pohjalta.
Arttu Halmetoja puolestaan työskenteli perinteisemmällä otteella. Hän loi teoksensa tiiviissä yhteistyössä tanssijoiden kanssa ja oli päivittäin läsnä harjoituksissa. Hänen teoksensa syntyi jatkuvassa vuorovaikutuksessa työryhmän kanssa.
Teokset
Côme Calmelet-Pyykkö:
HERE COMES THE DOT DOT DOT.
Halusin lähteä teoksessani liikkeelle siitä, mihin jäimme vuoden 2024 Made in 11 Days teoksessani. Halusin nähdä miten oma käsitykseni maailmasta ja elämästä on muuttunut. En ollutkaan enää samaa mieltä aiemman teoksen lopetuksesta ja halusin kehittää sitä uudella tavalla ja saada sen muotoutumaan kohti tämänhetkisiä ajatuksiani. Tästä tuli lähtökohta tämänvuotiselle teokselle.
Teokseni nimi on ”Here comes the Dot dot dot.” Pisteet ovat se, mitä uudessa teoksessa tutkitaan. Lopputulemaksi muodostuu, että yksinkertaisesti vain puskemalla voit viedä itseäsi eteenpäin ainoastaan tietyn matkan. Jossain pisteessä et voi enää jatkaa samalla tavalla.
Eli kyse on siitä, mitä muuta voit tehdä ja miten muuten voit jatkaa kehittymistä.
KOREOGRAFIA Côme Calmelet-Pyykkö | TANSSI Arttu Halmetoja, Suvi Nieminen ja Elina Raiskinmäki | VALOSUUNNITTELU Magnús Sigurðarson | ÄÄNISUUNNITTELU Valtteri Alanen | VALOKUVAT JA GRAAFINEN SUUNNITTELU Jussi Virkkumaa | TUOTANTO Aurinkobaletti
Linda Holmström:
CAN I RELATE?
Viime vuonna työskentelin ”itsen” kanssa – jokainen tanssija keskittyen omaan fyysiseen ja psyykkiseen olemukseensa. Tänä vuonna halusin jatkaa tästä, mutta ottaa askeleen eteenpäin: “itse muiden kanssa”.
Näkemykseni / ideani teoksen takana
Miten säilyttää oma itsensä jakaessaan elämänsä muiden kanssa.
Tai Miten toimia yhdessä sisaruksensa kanssa.
Tai Miten olla menettämättä itseään imeytyessään rakkauden kuplaan.
Tai Miten olla ystävän tukena kadottamatta itseään.
Tai Minulla ei ole mitään sanottavaa ja sanon sen.
Tai Tai…
Se voi merkitä sinulle jotain ihan muuta.
KOREOGRAFIA Linda Holmström | TANSSI Arttu Halmetoja ja Suvi Nieminen | PLAN B Elina Raskinmäki | VALOSUUNNITTELU Magnús Sigurðarson | ÄÄNISUUNNITTELU Valtteri Alanen | VALOKUVAT JA GRAAFINEN SUUNNITTELU Jussi Virkkumaa | TUOTANTO Aurinkobaletti
Arttu Halmetoja:
NAAPURIN NALLET JA LUVATTU MAA
Miten käy, kun Nallen maille muuttaa toinen Nalle? Onko yhteiselo mitenkään mahdollista ja oliko se alun perin edes vaihtoehto?
KOREOGRAFIA Arttu Halmetoja | TANSSI Suvi Nieminen ja Elina Raiskinmäki | VALOSUUNNITTELU Magnús Sigurðarson | ÄÄNISUUNNITTELU Valtteri Alanen | VALOKUVAT JA GRAAFINEN SUUNNITTELU Jussi Virkkumaa | TUOTANTO Aurinkobaletti
Sisältövaroitukset: väkivalta, kuolema, sorto, kansanmurha
Ensi-ilta: 9.5.2025 | Aurinkobaletti, Turku
Kesto: noin 2 h (sisältäen kaksi väliaikaa)
Ikäsuositus: +12 vuotta
Näytökset
Pe 9.5. klo 19 ENSI-ILTA
La 10.5. klo 17
To 15.5. klo 19
Pe 16.5. klo 19
La 17.5. klo 17 HUOM! Esitys on peruttu.
To 29.5. klo 19
Pe 30.5. klo 19 Esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus jäädä keskustelemaan työryhmän kanssa.
La 31.5. klo 17
Liput
25 € peruslippu
23 € eläkeläinen
15 € opiskelijat, lapset (alle 18 v.), työttömät sekä siviilipalvelus- ja varusmiehet
12 € Temen, Näyttelijäliiton, Takun jäsenet, Suomen Teatterit ry:n Teatteri-korttilaiset ja tanssi- tai teatterialan ammattiin opiskelevat sekä pressikorttilaiset
Lue käsiohjelma
Arviot ja artikkelit
Aurinkobaletin koskettava kolmen teoksen ilta ravistelee ihmisyyden rajoja (Turun Sanomat 9.5.2025)
Ryhmätiedustelut ja oheispalvelut
Pia Puustelli
Myynti- ja markkinointisuunnittelija
pia.puustelli@aurinkobaletti.fi
050 470 1620