Sasha Pepeljajevin uutuusteos ensi-illassa 24.9.2021

Venäläisen huippukoreografi Sasha Pepeljajevin uutuusteos Minne kutsua Liza? saa ensi-iltansa tämän viikon perjantaina 24.9.2021. Teos tarjoilee valikoiman vähemmän vakavia ohjeita, miten tanssin avulla hajotetaan ja luodaan maailman havainnoimisen keinoja. Alun perin maaliskuulle suunniteltu ensi-ilta siirtyi koronarajoitusten vuoksi syksyyn.

Viiden tanssijan teos johdattaa katsojat yllättävien tapahtumien ja elämän sattumanvaraisuuden äärelle. Näyttämöllä nähdään koko salin täyttävä Goldbergin kone, jonka ketjureaktiot tuovat mekaanisen liikkeen inhimillisen liikkeen rinnalle.

”Teoksessa on kaksi teemaa, jotka heijastavat kahta havainnoimisen mekanismia. Toisaalta tapahtumilla on odottamattomia yhteyksiä, joista salaperäisesti tulee toistensa syitä tai seurauksia muodostaen elämänä tunnetun käsitteen. Kun katsomme nykyhetkestä tällaisiin menneisyyden tapahtumiin, voimme tuntea Goldbergin koneesta tutun periaatteen, jonka prosessiketju johtaa odottamattomaan, joskus merkityksettömäänkin, lopputulokseen. Toisaalta Lizan fantasianomaisessa todellisuudessa on lähtölaskenta, joka kutsuu johonkin, muuttaa suunnan päinvastaiseksi ja palauttaa Lizan takaisin hänen lapsuuteensa. Tanssi ja esineiden manipulointi toimivat värikkäiden, kaoottisten ja kaleidoskooppisten kuvasarjojen kantajina Lizan elämästä.” koreografi Pepeljajev kertoo teoksestaan.

Kuvassa Sasha PepeljajevKuvassa Sasha PepeljajevKuvassa Sasha Pepeljajev

Minne kutsua Liza? on Sasha Pepeljajevin kahdeksas teos Aurinkobaletille. Vuodesta 2001 Aurinkobaletissa vieraillut Pepeljajev on tehnyt ryhmälle aikaisemmin muun muassa kiitetyt teokset Hän joka lensi ylösalaisin (2001), Tanssiva torni (2011) ja viimeisimpänä If You Snow Away (2016). Uuden teoksen harjoitukset aloitettiin Aurinkobaletissa tammikuussa, ja teosta on valmistettu osissa viime talvena ja keväänä.

”Nyt viimeinkin pääsemme esittämään teosta. Etuna vaikeassa tilanteessa on ollut se, että teos on kehittynyt ja kypsynyt ajan kanssa. Olemme työskennelleet Sashan kanssa kahdeksan teoksen parissa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Jokaisella kerralla innostuksen kohde teoksen taustalla on ollut jotain uutta.” Aurinkobaletin taiteellinen johtaja Urmas Poolamets kertoo.

Lue lisää teoksesta täältä.

Osta liput näytökseen täältä.

 

Katso teoksen traileri:

Aurinkobaletti hakee toiminnanjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen 16.10.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Lue lisää

Aurinkobaletin Manilla-teatterissa koetaan neljän tanssiteatterin teokset, kun 4X kiertävän tanssitapahtuma tulee Turkuun 9.−10.6.2023. Aurinkobaletin lisäksi mukana ovat tanssiteatteri Minimi (Kuopio), Rimpparemmi (Rovaniemi) ja Raatikko (Vantaa).

Lue lisää

Aurinkobaletissa eletään uudistusten ja muutosten vuotta. Tuoretta näkökulmaa tuo myös ensi-iltateos Matteus-Passio, joka huipentaa Aurinkobaletin syyskauden.

Lue lisää