Arttu: Nallepuvut toimii aina

Kuvassa Suvi Nieminen siirtää lavastetta harjoitussalista teatterisaliin. Kuva: Magnús Sigurðarson

 

Nallepuvut toimii aina

Puuttuvan liikkeen kanssa työskentely ei tuottanut useiden eri tulokulmien suunnasta lähtevien kokeilujenkaan jälkeen mielestäni tarpeeksi kiinnostavaa materiaalia teoksen sisällöksi. 

Päätimme siirtyä seuraavaan aihioon, joka oli eläinpuvut. AB:lta löytyi kaksi nallepukua, joilla lähdimme kokeilemaan materiaalin tuottoa. Elina ja Suvi pukeutuivat asuihin, ja jo itsessään pukeutumisen todistaminen oli todella hauskaa. Tanssijat eläinpuvuissa oli todella hellyttävä ja hykerryttävä näky. Päätin, että haluan käyttää pukuja teoksessa, mutta olimme yhtä mieltä siitä, että emme halunneet tehdä pelkkää hauskaa ja komediaa vaan pyrkiä käsittelemään jotakin tärkeää aihetta.

Mielestäni lasten tanssiteatteriestetiikan käyttäminen yhteiskunnallisen aiheen käsittelyssä tuo esiin mielenkiintoisia tasoja ja laittaa katsojan pohtimaan asioiden representoinnin ja teoksen teemojen välistä suhdetta. 

 

− Arttu

 

Kuvassa Elina Raiskinmäki rooliasussaan harjoituksissa. Kuva Arttu Halmetoja.

 

Kuvassa Suvi Nieminen pikkunallet sylissä. Kuva: Arttu Halmetoja.

 

Lue lisää teoskokonaisuudesta ja osta liput  >>

Siirry blogin etusivulle >>

 

Jaa artikkeli eteenpäin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *