Toukokuun 5. päivä ensi-iltansa saavan Poppean kruunauksen musiikillisesta toteutuksesta huolehtii säveltäjä Ismo Laakso. Tanssiteoksessa kuullaan Claudio Monteverdin sävellyksistä modernisoituja sovituksia, joissa perinteisen oopperan elementit yhdistyvät koneelliseen musiikkiin. Osa kappaleista on Laakson omaa käsialaa.
“Monteverdin kappaleet ovat melko uskollisia alkuperäisteokselle melodiikan ja bassolinjojen osalta, mutta harmonisesti niissä tapahtuu aika mielenkiintoisia asioita. Sovitustyön keskeisenä ajatuksena on ollut Monteverdin huimaavien melodioiden ottaminen uudenlaiseen tarkasteluun.”
Laakso aloitti sävellys- ja sovitustyön heti, kun teoksen toteuttamisesta päätettiin, ja musiikillinen osuus olikin harjoitusten alkaessa pitkälti valmis. Poppean kruunauksen äänimaisemaa suunnitellessaan Laakso on pyrkinyt siihen, että musiikissa olisi kuultavissa kauniita kaaria, joita voisi seurata ikään kuin sisältä käsin. Rytmillisesti kappaleet nojaavat trip hop- ja A$AP Rocky -tyyppiseen estetiikkaan. Näistä aineksista rakentuu ambient-maailma, joka istuu steampunkin henkeen oivallisesti.
Laakso nähdään myös itse näyttämöllä. Esityksessä hän tuottaa äänen tietokonetta ja koskettimia soittaen. Kokonaisuuden sitoo yhteen baritoni Jouni Bäckströmin ja sopraano Anneliina Rifin taidokas laulu.
Aurinkobaletin taiteellinen johtaja ja koreografi Urmas Poolamets ja Ismo Laakso ovat työstäneet aiemminkin yhdessä vastaavanlaista spektaakkelia, Henrik VIII:sta kertovaa H8-Renesanssiprinssiä. Nyt käsillä on vähintäänkin yhtä värisyttävä taidonnäyte.
Aurinkobaletin Manilla-teatterissa koetaan neljän tanssiteatterin teokset, kun 4X kiertävän tanssitapahtuma tulee Turkuun 9.−10.6.2023. Aurinkobaletin lisäksi mukana ovat tanssiteatteri Minimi (Kuopio), Rimpparemmi (Rovaniemi) ja Raatikko (Vantaa).
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.
Kolmannen osapuolen evästeet
Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.
Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.
Ota välttämättömät evästeet käyttöön ensin, jotta voimme tallentaa asetuksesi!