Made in 11 Days ensi-illassa 3.5.2024!

Aurinkobaletin kolmen teoksen kokonaisuus Made in 11 Days saa ensi-iltansa Manilla-teatterissa perjantaina 3.5.2024 klo 19.00. Aurinkobaletin tanssijoiden koreografioimat pienteokset kutsuvat katsomaan, kuinka yhdessätoista päivässä voidaan luoda kokonaan uusia tanssiesityksiä.

Illassa nähdään Linda Holmströmin teos Mind full of flies I never killed, Arttu Halmetojan Jälkihehku ja Côme Calmelet-Pyykön Neljä riviä / Jonkin verran todellisuuspakoa.

Tanssijoiden koreografioimat teosillat eivät ole Aurinkobaletille uusi keksintö, mutta tällä kertaa lähtökohtana oli nimenomaan rakentaa tanssiteos alusta loppuun yhdessätoista päivässä. Konsepti kosketti myös teoksen muuta työryhmää: äänisuunnittelija Valtteri Alanen ja valosuunnittelija Magnús Sigurðarson saivat käytettäväkseen yhteensä yksitoista päivää kolmen teoksen suunnittelemiseen.

Made in 11 Days on hieno osoitus siitä, kuinka Aurinkobaletin ensemble on hitsautunut hyvin yhteen ja valmis heittäytymään kohti uusia ja haastaviakin kokeiluja. Jatkamme tulevaisuudessakin konseptin parissa, kuitenkin hioen sitä jälleen uudenlaisiin ja odottamattomiin suuntiin, Aurinkobaletin toiminnanjohtaja Sami Skantsi kertoo.

Made in 11 Days Manilla-teatterissa 3.–11.5.2024. Esitysiltoja on vain kuusi, joten osta liput nopeasti lippukaupastamme.

Lue lisää kolmen teoksen kokonaisuudesta täältä.

Aurinkobaletin väki ja lipunmyyntimme ovat kesälomalla 14.6.–3.8.2025. Kiitämme lämpimästi kaikkia kävijöitämme, nähdään jälleen syksyllä!

Lue lisää

Lisäksi ohjelmistossa jatkavat huippusuositut Risto Räppääjä ja Nuudelipää sekä ruokateatteriteos Mikä Menu! – Eli sinappikaupungin menetetty maine.

Lue lisää

4X -kiertue tuo Turkuun kotimaisen nykytanssin ajankohtaisimmat sävyt! Aikuisille ja nuorille suunnattu yhden illan minifestivaali yhdistää neljä tanssiteatteria ja neljä teosta.

Lue lisää