Naapurin Nallejen työskentelyprosessi on ollut sukellus itselle ja koko työryhmälle uusien asioiden äärelle. Made in 11 days -konsepti antaa tilaa kokeilemiselle ja uuden yrittämiselle ja sille tielle olemme rohkeasti menneet. Olemme työskennelleet tanssiteatterin, miimin ja nukketeatterinkin alueella osittain, lähestyen tekniikoita tanssijan positiosta. Haasteita on ollut paljon mutta Suvi ja Elina ovat tehneet loistavaa työtä rooliensa kanssa ja minusta tuntuu, että voin ylpeänä päästää esityksen näkemään päivän valon ihan pian.
Toivon yleisön löytävän teoksen äärelle ja sen herättävän keskustelua sekä tunteita katsojassa. On ollut jännittävää, kutkuttavaa ja ahdistavaa tehdä jotain itselle näin erilaista ensimmäistä kertaa ja käsitellä aihetta ja teemaa, joka on todella tärkeä ja tarvitsee tilaa tulla nähdyksi. Onneksi olemme työryhmän kesken pystyneet pitämään toisistamme huolta ja auttamaan vaikeiden tilanteiden yli.
Kiitos vielä Suvi, Elina, Magnús, Valtteri, Urmas, Pia, Aliisa ja muu AB:n henkilökunta sekä rakkaat ystäväni Alina ja Miro, joiden kanssa olen saanut käydä tärkeitä keskusteluja teokseen liittyen. Nyt on aika päästää Nallet kohti Luvattua Maata.
Nähdään esityksissä!
− Arttu
Kuvat: Arttu Halmetoja.
Lue lisää teoskokonaisuudesta ja osta liput >>