Sidoksia – tutkimusmatka liikkeellisille riskinotoille!

Sidoksia-residenssi on kohtaamispaikka vapaan kentän ja Aurinkobaletin taiteilijoiden välille, yhteinen tutkimusmatka liikkeellisille riskinotoille sekä alusta oman taiteellisen ajattelun kehittämiselle. Manillan Jokistudiossa 16.–25.4.2026 nähtävät Sidoksia-iltamat esittelevät kahtena viikonloppuna taiteellisia ulostuloja, pienesityksiä ja kokeilevia demoja viideltä koreografilta.

Ensimmäisenä viikonloppuna 16.–18.4. kokonaisuudessa nähdään Mia Jaatisen Vedos 1 ja Soili Huhtakallion Blaa Blaa. Toisena viikonloppuna 23.–25.4. ohjelmistossa ovat Marjan Raarin Fading Shadows, Silent Steps, Evgeny Kostyukovin VYSOTSKI ja Jenni Honkamaan luonnos esityksestä Syvänne IIII. Esitysten jälkeen järjestetään yleisökeskustelu.

– Pyrkimyksenämme on Sidoksia-residenssin myötä edistää vapaan kentän tanssitaiteilijoiden työskentelyä, toimia sillanrakentajana eri tekijöiden välillä ja nostaa oman yleisömme tietoisuuteen heille uusia taiteilijoita. Residenssi tarjoaa olosuhteen, jossa ei ole välitöntä tulosvastuuta, ja toivon, että sen aikana taiteilijat voivat inspiroitua työskentelystä toistensa kanssa rohkeasti kokeillen, Aurinkobaletin taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku kertoo.

 

Näytökset

Sidoksia 1: Mia Jaatinen ja Soili Huhtakallio

To 16.4. klo 19
Pe 17.4. klo 19
La 18.4. klo 19

Sidoksia 2: Marjan Raar, Evgeny Kostyukov ja Jenni Honkamaa

To 23.4. klo 19
Pe 24.4. klo 19
La 25.4. klo 19

Esityksiä: 16.–25.4.2026
Ikäsuositus: +12 vuotta

OSTA LIPUT »

Aurinkobaletti tuo tanssin keskelle kaupunkia, kun uusi pienteos Kuisso? nähdään Turun Kauppatorilla 19.8.2026.

Lue lisää

Kulttuuritehdas Manilla avautuu turkulaisille ja kulttuurin ystäville jo 32. kertaa 16.–26.9.2026. Sukella korttelin uumeniin ja löydä uusia ainutlaatuisia elämyksiä. Kohtaa, viipyile ja nauti!

Lue lisää

Syksyn ohjelmiston avaa Iiro Näkin uusi tulkintarakastetusta klassikkosadusta Liisa Ihmemaassa. Lisäksi ohjelmistoon palaavat Riku Lehtopolun ajankohtainen tanssiteos Lumen ja Jyrki Karttusen huippusuosittu Illallisvieraita.

Lue lisää