Sidoksia

#nykytanssi #residenssi #yhteistyö 

Sidoksia-residenssi on kohtaamispaikka vapaan kentän ja Aurinkobaletin taiteilijoiden välille, yhteinen tutkimusmatka liikkeellisille riskinotoille sekä alusta oman taiteellisen ajattelun kehittämiselle.

Residenssissä koreografit Jenni Honkamaa, Soili Huhtakallio, Mia Jaatinen, Evgeny Kostyukov ja Marjan Raar työskentelevät Aurinkobaletin tanssijoiden kanssa kuuden viikon ajan. Yleisö pääsee kurkistamaan residenssityöskentelyn tuloksiin Manillan Jokistudiossa kahden viikonlopun aikana, 16.–18.4. sekä 23.–25.4.2026.

Ensimmäisenä viikonloppuna kokonaisuudessa nähdään Mia Jaatisen Vedos 1 ja Soili Huhtakallion Blaa Blaa. Toisena viikonloppuna 23.–25.4. ohjelmistossa ovat Marjan Raarin Fading Shadows, Silent Steps, Evgeny Kostyukovin VYSOTSKI ja Jenni Honkamaan luonnos esityksestä Syvänne IIII. Esitysten jälkeen järjestetään yleisökeskustelu.

OSTA LIPUT »

 

Sidoksia 16.–18.4. klo 19

Soili Huhtakallio: Blaa Blaa

Soili Huhtakallio luo Sidoksia-residenssissä kohtausmateriaalia keväällä 2028 ensi-iltansa saavaan Blaa Blaa -teokseen. Blaa Blaa on liikkeeseen perustuva kinesteettisen runouden teos, joka ammentaa aikaamme leimaavista ylikuormituksen ja keskenään ristiriitaisten viestien aiheuttamista kokemuksista.

Liikekielen keskiössä on tekstuurien ja liikesuuntien nopea vaihtelu, ja koreografia yhdistelee asetettua, koreografin kehosta nousevaa liikemateriaalia sekä tehtäväperusteista esiintyjäntyötä.

Residenssijakson aikana Huhtakallio työstää AB:n tanssijoiden kanssa teokseen duettoa, joka nojaa voimakkaaseen kehojen väliseen jännitteeseen, painon jakamiseen ja kontaktista pois jännittymiseen.

Lopullisesta työstä on tulossa yli kymmenelle esiintyjälle luotu suuren näyttämön teos, josta Sidoksia-illassa nähdään duettokohtauksen aihio. Lisäksi Huhtakallio kertoo työskentelystään, ja yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun näkemästään sekä esittää kysymyksiä tulevasta teoksesta.

Koreografia ja konsepti: Soili Huhtakallio
Tanssi: Suvi Nieminen ja Elina Raiskinmäki
Musiikki: Max Richter
Valot: Antton Kainulainen

 

Mia Jaatinen: Vedos 1

Vedos 1 on ruumiillinen duettotutkielma painovoiman, kaltevuuden, kaatumisen ja kannattelun liikkeellisistä teemoista. Tutkielman perustana on parityöskentely sekä nykytanssin eri suuntauksien praktiikat. Liikkeellisen maailman sekä näyttämökuvan keskiössä on vertikaalin ja horisontaalin vuoropuhelu sekä kaikki ne mahdollisuudet, jotka jäävät näiden kahden suunnan välitilaan.

Jaatista kiinnostaa esiintyjän työssä tanssijoiden syvällinen ja jaettu ymmärrys kosketuksen sekä partneroinnin logiikoista. Tässä duetossa hänelle keskeistä on myös leikki, ruumiillis-sosiaalinen dialogisuus sekä yhdessä tanssista nauttiminen.

Koreografia ja tanssi: Mia Jaatinen ja Suvi Nieminen
Valosuunnittelu: Antton Kainulainen
Äänisuunnittelu: Josu Mämmi
Tukemassa: Taiteen edistämiskeskus (taiteellinen työskentely Jaatinen)

 

Sidoksia 23.–25.4. klo 19


Evgeny Kostyukov: VYSOTSKI

Sidoksia-residenssissä Evgeny Kostyukov työstää demoa VYSOTSKI -tanssiteoksesta, jonka ensi-ilta on marraskuussa 2026 BARKER-teatterissa. Residenssijakson aikana häntä kiinnostaa erityisesti, miten sooloksi ajateltu materiaali muuntuu triokokoonpanolle, jota tulkitsevat Kostyukovin itsensä lisäksi Aurinkobaletin tanssijat Suvi Nieminen ja Elina Raiskinmäki.

Tuleva sooloteos VYSOTSKI on henkilökohtainen taiteellinen tutkimus kehollisesta ilmaisusta tilanteissa, joissa puhe ei ole turvallista tai sallittua ja joissa keho joutuu kantamaan sen, mitä ei voi sanoa ääneen. Teos on saanut taiteellisen innoituksensa Vladimir Vysotskista, neuvostoliittolaisesta runoilijasta, lauluntekijästä ja näyttelijästä, jonka taiteelle olivat ominaisia vahva henkilökohtainen ääni, yhteiskunnallinen rehellisyys sekä sananvapauden teemat. Kostyukov ei pyri kuvaamaan Vysotskia henkilönä, vaan käy hänen ajattelunsa ja taiteellisen eetoksensa kautta kriittistä ja poeettista vuoropuhelua nykyhetken kanssa. Koreografisessa työskentelyssään Kostyukovia kiinnostaa tutkia ja yhdistää nykytanssia sekä venäläisen kansantanssin elementtejä oman yksilöllisen liikekielen kehittämiseksi.

Näytöksissä trubaduuri-näyttelijä Petri Rajala ja muusikko Mihail Ionin esittävät livenä Vladimir Vysotskin kappaleita suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Monikielisyys ei ole vain esteettinen valinta, vaan osa teoksen ydintä: se korostaa yhteisöllisyyttä ja muistuttaa siitä, että sananvapaus ja itsensä ilmaisemisen oikeus ovat universaaleja arvoja, jotka ylittävät kulttuuriset ja maantieteelliset rajat.

Koreografia: Evgeny Kostyukov
Tanssi: Evgeny Kostyukov, Suvi Nieminen ja Elina Raiskinmäki
Musiikki: Vladimir Vysotski
Muusikot: Petri Rajala ja Mihail Ionin
Valosuunnittelu: Antton Kainulainen

 

Marjan Raar: Fading Shadows, Silent Steps

Läpi ohikiitävien yhteyksien kulkeva hauras matka, jossa jokainen askel on yhtä aikaa kadonnut ja muistettu. Jokainen ele lipuu hiljaisuuteen ja pimeyteen, muistuttaen meitä kauan sitten hävinneestä synkästä maailmasta sekä inhimillisen yhteyden hauraudesta.

Lyhyt tutkielma maadoittumisesta, virtaavuudesta ja kehon sisäisestä rytmistä nykytanssissa – tuloksena lyhyt traileri Fading Shadows, Silent Steps, joka koostuu niin koreografin kuin tanssijoiden luomasta materiaalista.

Prosessissa on työskennelty sekä koreografiodun materiaalin, asetettujen raamien sisällä tapahtuvan improvisaation että erilaisten liikelaatujen parissa. Koreografina Raar on kiinnostunut erityisesti siitä, miten tarinaa kerrotaan nykytanssin keinoin.

Koreografia ja konsepti: Marjan Raar
Tanssi: Evgeny Kostyukov, Suvi Nieminen, Elina Raiskinmäki
Musiikki: Oene van Geel ja Michel Banabila: Echoes From Hadhramaut
Teksti: Marjan Raar ja Sting
Ääni: AI-tuotettu
Äänisuunnittelu: Marjan Raar
Valosuunnittelu: Antton Kainulainen

 

Jenni Honkamaa: Syvänne IIII

Sidoksia-residenssissä Jenni Honkamaa on työskennellyt yhdessä tanssijoiden ja suunnittelijoiden kanssa kohti koreografista esitysluonnosta uudesta ryhmäteoksesta Syvänne IIII. Syvänne IIII on Honkamaan monitaiteellisen Syvänne-teossarjan neljäs osa.

Syvänne IIII tutkii elämän ja kuoleman välissä olevaa kuviteltua tilaa tai olosuhdetta ja ruumista siellä, rajatilaa. Tilaa, jossa valon ja varjon terävät viivat hämärtyvät. Tilaa, jossa vallitsee jatkuva kadotus – mitä tapahtuu seuraavaksi, kuinka kauan hengitän vielä?

Inspiraationa uudelle Syvänne-teokselle ovat toimineet ihmisten tarinat ja kertomukset “toisella puolella” käymisestä ja palaamisesta takaisin tähän todellisuuteen. Koreografina Honkamaa ammentaa inspiraatiota oman elämänsä tapahtumista, tuoden ne yhteiseen keskusteluun taiteen kautta.

Syvänne IIII esitysluonnoksessa tilassa tullaan näkemään tanssia, videota ja materiaaleja.

Syvänne-teossarja sukeltaa nimensä mukaisesti syvään päätyyn. Teosten tavoitteena on kutsua katsojat ja kokijat pysähtymään, liikuttumaan ja pohtimaan omaa elettyä elämäänsä.

Koreografia / visuaaliset elementit: Jenni Honkamaa
Tanssi: Suvi Nieminen, Elina Raiskinmäki, Jenni Honkamaa ja Evgeny Kostyukov
Äänisuunnittelu: Lauri Antikainen
Valosuunnittelu: Antton Kainulainen

 

OSTA LIPUT »

 

Näytökset

Sidoksia 1: Mia Jaatinen ja Soili Huhtakallio

To 16.4. klo 19
Pe 17.4. klo 19
La 18.4. klo 19

Sidoksia 2: Marjan Raar, Evgeny Kostyukov ja Jenni Honkamaa

To 23.4. klo 19
Pe 24.4. klo 19
La 25.4. klo 19

 

Liput

Kaikki lipputyypit: 15 €
Vähintään 4 lippua: 12,50 € hlö

OSTA LIPUT »

 

Ryhmävaraukset ja tiedustelut

Siina Siltanen

p. 050 470 1620

 

Tekijät

Jenni Honkamaa

Jenni Honkamaa (she/her) on Vantaalta kotoisin oleva koreografi ja tanssitaiteilija, joka työskentelee esittävän taiteen kentällä ympäri Suomea. Hänen taiteellinen työskentelynsä rakentuu moniroolisesta tekijyydestä, jossa limittyvät koreografin, tanssijan, esiintyjän, opettajan, tuottajan, yhteisötaiteilijan ja fasilitoijan tehtävät. Honkamaa toimii myös Tiloissa-konseptin taiteellisena vastaavana sekä Välissä-nykytanssiryhmän vetäjänä.

Honkamaan teokset sijoittuvat usein esityksen ja installaation välimaastoon. Taiteellisessa praktiikassaan hän yhdistää tanssia, digitaalista mediaa, materiaaleja ja kuvataidetta, luoden monitaiteellisia ja tilallisia kokonaisuuksia.

Honkamaa on valmistunut tanssinopettajaksi Turun ammattikorkeakoulusta (2019) sekä tanssijaksi Outokummun tanssin koulutuksesta (2021). Lisäksi hän on täydentänyt osaamistaan nykytanssin ja koreografian syventävillä opinnoilla.

Verkkosivut
Vimeo
somessa: @jennihonkamaa @___tiloissa___

 

Soili Huhtakallio

Soili Huhtakallio on eleiden tarkkuuden ja aistimusten villiyden välimaastossa työskentelevä koreografi, joka etsii ajatusten, tunteiden ja tietoisuuden näkymistä liikkeessä. Hän on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun koreografian maisteriohjelmasta vuonna 2016.

Huhtakallion töitä on esitetty muun muassa Zodiakissa ja Teatteritalo Universumissa sekä musiikkifestivaaleilla, kuten Barokki Kuopio ja Musiikin aika. Lisäksi hän on työskennellyt koreografien, kuten Kirsi Monnin, Petri Kekonin ja Sonja Jokiniemen kanssa sekä Taiteen edistämiskeskuksen myöntämien taiteilija-apurahojen turvin.

Huhtakallio luo yhteistyöhön perustuvia teoksia, jotka tutkivat kehollista tietoa. Tämänhetkisiin projekteihin kuuluvat suuren näyttämön teos Blaa Blaa, uusi sooloteos RED, sekä Energpriests-kollektiivin kanssa kehitettävä osallistava esityskokemus Meeting the Universe Halfway.

 

Mia Jaatinen

Tanssitaiteilija Mia Jaatinen on tanssin vapaalla kentällä toimiva tanssija-koreografi ja pedagogi. Hän on valmistunut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi keväällä 2015. Jaatinen työskentelee vierailevana tanssijana eri tanssiryhmissä, kuten Kinetic Orchestrassa ja MMM-kollektiivissa. Lisäksi hän on esiintynyt mm. Mirva Mäkisen, Iiro Näkin, Lin Dan, Johanna Nuutisen ja Sonya Lindforsin teoksissa. Hän myös tuottaa aktiivisesti omia taiteellisia ulostuloja, joista viimeisimpiä ovat olleet RIEHA (Zodiak 2023) ja laajalti Suomen eri tanssifestivaaleja kiertänyt Red Desert (2022).

Tanssitaiteilijana Jaatista kiinnostaa tanssiesiintyjän työ, jossa yhdistyy eletyn ruumiinkokemuksen kuunteleminen, leikittely tanssihistorioiden liikemaailman aineksilla, monitasoinen ekspressiivisyys, erilaiset liikkeen jäsentämisen logiikat sekä kollektiivisen viisauden tutkiminen tanssin kontekstissa. Jaatisen taiteellisen työn eetoksena toimivat yhdessä vaikuttaminen sekä vaikuttuminen, dialogisuus, lempeys ja leikki.

 

Evgeny Kostyukov

Evgeny “Evi” Kostyukov on Turussa vaikuuttava tanssitaiteilija ja koreografi, jolla on venäläiset juuret. Hän on työskennellyt nykytanssin parissa ammattilaisena vuodesta 2019 tehden omia koreografioitaan, ohjaten omia tuotantojaan ja esiintyen tanssijana monipuolisesti muiden taiteilijoiden projekteissa. Taiteellisessa työssään Kostyukovia kiinnostavat erityisesti fyysisyys, liikkeellinen laatu ja tunnevoima sekä se, miten liike voi välittää kokemuksia ja avata tilaa katsojan omille tulkinnoille. Hänen teoksissaan keskeisiä teemoja ovat identiteetti, kulttuuri, ihmisyys ja ympäröivän maailman muutokset.

Verkkosivut
YouTube
somessa: @evi_heavy

 

Marjan Raar

Marjan Raar on Turussa asuva, Alankomaista kotoisin oleva koreografi ja tanssitaiteilija, joka on työskennellyt 42 vuotta nykytanssin parissa. Hän on perustanut MRDanceworks rf:n ja on yksi Turun vapaan taiteen näyttämö Barker Teatterin perustajista.

Raar yhdistää työssään tanssia, musiikkia ja kuvataiteita pitkäaikaisten kansainvälisten yhteistyöhankkeiden kautta. Teokset rakentuvat tiiviissä yhteistyössä eri taustoista olevien freelance-tanssijoiden, -esiintyjien ja -säveltäjien sekä kuvataiteilijoiden kanssa, Marjan kertoo.

Marjan Raarin töitä on esitetty kansainvälisesti ja hänellä on käynnissä olevia yhteistyöprojekteja Alankomaissa, mukaan lukien jatkuva kumppanuus 4Bid Galleryn kanssa Amsterdamissa.

 

Arviot ja artikkelit

Vapaan kentän ja Aurinkobaletin taiteilijat kohtaavat Sidoksia-residenssissä (Aamuset 14.4.2026)

Aurinkobaletin residenssi-iltamissa yleisö pääsee katsomaan, miltä näyttää vielä keskeneräinen tanssiteos (Turun Sanomat 17.4.2026)